Okei, maratontekstit jatkuvat. Asiaa tuntuisi olevan vaikka romaanin verran!
Keskiviikko 28. elokuuta jää muistiin päivänä, jolloin heräsin elämäni suurimmat silmäpussit naamalla kiinalaisen asuntolan haisevasta sängystä. Löin huoneeni oven kiinni viimeistä kertaa ikinä (toivottavasti) ja marssimme Marjon kanssa asuntolan infoon tiukkoina sanakirjan kanssa. Suunnitelmana oli alkaa valittaa niin homeesta, astmasta kuin rotastakin. Pelkkä kuva ja video hiirestä onneksi riittivät, saimme 900 juaniamme takaisin alta aikayksikön.
Keskiviikko 28. elokuuta jää muistiin päivänä, jolloin heräsin elämäni suurimmat silmäpussit naamalla kiinalaisen asuntolan haisevasta sängystä. Löin huoneeni oven kiinni viimeistä kertaa ikinä (toivottavasti) ja marssimme Marjon kanssa asuntolan infoon tiukkoina sanakirjan kanssa. Suunnitelmana oli alkaa valittaa niin homeesta, astmasta kuin rotastakin. Pelkkä kuva ja video hiirestä onneksi riittivät, saimme 900 juaniamme takaisin alta aikayksikön.
Tosin, näyttäessäni kuvaa hiirestä sängyssä virkailijoille, he poistivat sen! Ja kun näytin videota, he yrittivät poistaa senkin, mutta ehdin onneksi napata kännykkäni juuri ajoissa pois näiden epäkohteliaiden naisten hyppysistä. He peloissaan vielä varmistivat, että ”No internet?!”. No juujuu, eipä vissiin! Tai onko sillä nyt edes väliä, vaikka lataisinkin videon juutubbiin, eiväthän nämä kinkit edes pääse sille sivustolle.
Laukkujamme raahaten lähdimme Marjon kanssa metroilemaan kohti
keskustaa ja selvittämään reittiä asunnonvälitystoimistolle, jonne olimme
sopineet tapaamisen välittäjämme kanssa. Toimisto löytyikin sitten
hikisten seikkailujen jälkeen ja saimme kuin saimmekin allekirjoitettua
vuokrasopparit ja maksettua ekan osan vuokrasta. Maksaminen on täällä muuten
ihan oma lukunsa, kortit kun eivät käy missään eli käteistä pitää olla mukana
aina hullut määrät. Ja me ulkomaalaiset saamme nostettua käteistä
luonnollisesti vain luottokortilta. Eli tänne matkaavat, luottokortit mukaan!
Vuokrasopparia kirjoittamassa. |
Viisumipapereita, älyttömästä juaneita, passi, kännykkä, läppäri, kamera... Koko arvo-omaisuus tietenkin mukana selkärepussa jatkuvasti, myös sopparia kirjoitettaessa. |
Marjo on viettänyt välivuoden Jenkeissä Texasin Austinissa aupaireillen ja
siellä hän tutustui amerikkalaiseen perheeseen, joka muutti viime syksynä tänne
Shanghaihin perheen isän työn ulkomaankomennuksen takia. Pääsimmekin nyt tämän
perheen luoksi majoittumaan yhdeksi yöksi, sillä asuntolaa riitti yksi yö. Kun
perheen autonkuljettaja haki meidät, astuimme suoraan amerikkalaiseen elämään.
Talo, jossa nelihenkinen perhe asuu, oli niin amerikkalainen, mitä nyt Kiinassa
voi ikinä olla. Itse asiassa koko asuinalue on rakennettu länsimaalaisille
länsimaisten mieltymysten mukaan.
Bella-dogi, joka söi melkein kokonaisen Fazerin sinisen suklaalevyn. |
Dellan ja Danin kotitalo. Vähän eri meininki, kuin Shanghaissa muualla. |
Della kuskasi meidät syömään länsimaisten suosimaan ravintolaan hänen hakiessaan 10- ja 13-vuotiaat pojat koulusta.
Söimme huippuystävällisten, ja hyvällä tavalla niin stereotypisten amerikkalaisten kanssa illallisesti kanaa ja mac and cheeseä, ja jälkkäriksi muffinsit. Siistissä suihkussa tukkaa pestessä kävi mielessä, että melkoinen oli elintasoharppaus sitten aamuisen asuntolan. Ja melkoista sekin, että perhe oli pystynyt luomaan kaikkine länkkäriruokineenkin, -roskapusseineen, -huonekaluineen, -liinavaatteineen ja oikeastaan kaikkine irtotavaroineen niin amerikkalaisen kotikulissin tänne. Ja kaikesta huolimatta ainakaan perheen äiti Della ei viihdy täällä.
Ja käppäilimme vielä illasta paikalliseen ruokakauppaan ihmettelemään, mitä kaikkea täällä päin maailmaa on tarjolla. Ja olihan sitä vaikka mitä ihmeellisyyksiä. Merkille pantiin mm. ekstravalkaisevat ihonhoitotuotteet, viinien Suomea kalliimpi hintataso ja syötäväksi tarkoitetut kilpparit. Ja melkoisen edulliset kukat, joita täytyy kyllä melkein hommata sitten omaan kotiin!
Illalla onnistuin jopa saamaan tietokoneeni ja kännykkäliittymäni toimimaan, joka tarkoitti myös blogin ja Facebookinkin toimintaa! Mutta ei niin paljon hyvää, ettei jotain huonoakin – juuri nukkumaan alkaessamme, Marjo syöksyi oksentamaan vessaan ja jäikin sinne loppuyöksi…
(Tämän alapuolella muuten toinen tänään julkaistu kuvapostaus.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti