lauantai 30. marraskuuta 2013

Shanghai Half Marathon 2013





Nyt seuraa melkoisen pitkä kertomus siitä, kuinka ylläolevan kuvan kaltaiseen tilanteeseen päädyttiin.

Oma nimi siellä kanssakisaajien seurassa.
Ilmoittautuessani syys-lokakuussa Shanghain 1.12 juostavalle puolimaratonille, ajattelin tämän kisan olevan ihan pikkujuttu. Olenhan juossut tänä vuonna eniten juoksukilsoja ehkä eläissäni ja kevään ja kesän treenit meni tosi hyvin. Keväällä tuli juostua puolimaraton Helsingissä omaan ennätysaikaan ja elokuun lopussa onnistuin taapertamaan täysmaratoninkin hyvin fiiliksin. Joten yksi puolikas, not a big deal! Ja voi kuinka väärässä olinkaan...

Kisapäivän ilmanlaatu; ei pitäisi olla ollenkaan ulkona... Jo aamu oli aivan sumuinen.
Liikunnan ja varsinkin juoksuharrastuksen osalta Shanghai on melko haasteellinen kohde. Olen tottunut juoksemaan rauhallisessa ympäristössä, usein keskellä luontoa ja pitkälti pehmeällä alustalla. Täällä Shanghaissa jokainen pläntti on onnistuttua asfaltoimaan tai kivettämään ja tämähän on aiheuttanut mukavat lonkkajumitukset (nimimerkillä askelkyykkyyn pääseminen aiheuttaa kirosanaryöpyn) ja penikkakivut. Alkusyksystä täällä oli myös yksinkertaisesti vain tuskaisen kuuma, jolloin lenkit typistyivät helposti alle tunnin mittaisiksi. Nyt kun ilmat sitten hiukan viilenivät muutama viikko sitten, pääsimmekin nauttimaan älyttömistä saasteluvuista. Ihmismassoista ja liikenteestä en edes aloita.

Okei, olosuhteet ovat siis haasteelliset, mutta eivät mahdottomat. Kyllä täällä juosta voi, kunhan vain viitsii ja priorisoi lenkit muiden aktiviteettien edelle eikä välitä varotuksista pysyä sisällä saasteiden takia. Minä en aina priorisoinut. :D Lenkkejä on tullut tehtyä muutama viikossa syksyn ajan, mutta ei todellakaan mitenkään niin tavoittteellisesti kuin keväällä ja kesällä. Hiilaritankkausta sen sijaa olen tehnyt koko syksyn erittäin tehokkaasti, ja sekin varmasti tuntuu askelen keveydessä. Ainakin vaa'alla se varmasti tuntuu ja roimasti. :D

Tähän vielä päälle kolme viikkoa kestänyt pitkittynyt flunssa (ehkä keuhkorakkulani ovat vain yksinkertaisesti täynnä tätä ilmastokuraa), jonka aikana olen yskinyt keuhkojani pihalle, enkä treenannut  ja näin ainekset mahdottoman onnistuneeseen puolimaratoniin alkavat olemaan kasassa!

Kisatoimistolla hakemassa lähtönumeroa! Päällä muuten räätälin tekemä takki ja jalassa ne uudet saapikkaat.
Itse kisa oli mielestäni ihan hyvin organisoitu. Muutama päivä ennen kilpailua kävimme hakemassa urheilustadionin kisamessuilta osallistumisnumeromme, ajanotto-chipit, kisapaidat ja naiset saivat jopa Niken urheilurintsikat! Jo Niken paidan ja urheilutopin yhteisarvo on reilusti enemmän kuin se alle 20e, jonka osallistuminen ulkomaalaiselle maksoi. Paikallisille osallistumismaksu oli 6 euroa.

Kisaviikolla saimme seuraavia tekstareita Shanghai International Marathon Organizing Committeelta. Näistä riitti hupia joka päivälle!

26.11.2013 
"Dear Runners, it's five days away from the race. Please make a self-assessment on this rest day. Do u feel well recently? Do you catch a cold or have a fever? Do u keep training regularly? Pls make a final check according to the Eligibility that specifies people unfit to run the race. Caring life is everyone's responsibility."
 --> Kiitos huolenpidostanne. Olen ollut flunssassa viimeiset kolme viikkoa ja en ole treenannut sinä aikana kuin muutaman kerran. Säännöllisesti ja tavoittellisesti treenasin viimeksi viime kesänä kolme kuukautta sitten. Lepopäiviä olen pitänyt senkin edestä.
 

27.11.2013
"Dear runners, please obtain Vitamin A,B and have more carbohydrate before the race. If you feel suppression in the chest or hard to breathe during the race, please slow down your pace to relieve anoxia symptoms. It it doesn't work, please withdraw immediately or ask the refeers n volunteers near u for help."
--> B vitamiiniahan saa eläinkunnan tuotteista sekä viljatuotteista. Kumpiakaan en ole täällä juurikaan harrastanut. Tai no kanamunia olen vedellyt paistettuina joka aamu! A-vitamiinin saannin olenkin turvanut B:nkin edestä puputtamalla kasviksia ja hedelmiä. Ja maaliin tai hautaan asti juostaan!

28.11.2013
"Dear runners, for athetes collecting gears at Shanghai East Asia Exhibition Hall, please carefully read race instructions and roll-call quaters map. If you encouter an abulance during the race, please spare a road for it to rescue injured athletes timely and smoothly."
--> Tehdä tilaa ambulansseille?! Jos jotain olen tässä maassa oppinut, niin tilaa ei sitten tehdä yhtään kenellekään, paitsi itselle. It's about me me and me!

29.11.2013
" Dear runners, do not crow or push at the starting line. Ples start racing by following the queue."
--> Jono + ei tunkemista + kiinalaiset = mahdoton yhtälö
"Dear runners, Please drink more water tomorrow and  have light diet, don't have too much bilge gas type food n exitant food, don't drink too much caffeine or alcohol drinks. Please have breakfast 2 hrs before the race. Otherwise u might get stomach ache, nauseous or vomit. It's dangerous not to have breakfast which may cause low sugar reaction."
--> Se, joka on syönyt ilmavaivaruokia ja tulee 18 000 ihmisen porukkaan vatsavaivojensa kanssa - KIITOS sinulle!

30.11.2013
"Dear runners, you will take the race tomorrow! Please do not bee too excited tonight. Have a sound sleep and make a comphrehensive physical self-assessment before sleep. Tomorrow is a sunny and cloudy day with temperature 4-14 degrees and wind grade 3-4. Have you prepaired breakfast for tomorrow? (Usual amount but more carbohydrate)"
--> Ei saa olla liian innostunut, okei, ollaan vain tälleen puoliksi innostuneita. Ja tuo säätiedotushan oli hyvin tyhjentävä; voi olla aurinkoista tai pilvistä ja lämpötilakin jotain kymmenen asteen välillä... Ja nyt sitten aamiaista valmistamaan!

Toiveikkaana startissa.
Marjo ja meikä, pian mennään!
 Tapahtuman startti oli kello seitsemältä sunnuntaiaamuna Bundilta. Kisaan oli osallistumassa hullu määrä porukkaa, maratonareita oli useita tuhansia, puolikkaan juoksijoita noin 8000 ja lisäksi vielä määrittelemätön määrä kymppikilsan juoksijoita, viiden kilsan suorittajia ja lapsijouksijoita. Erillisiä lähtöryhmiä ei ollut, vaan kaikki lähtivät yhtä aikaa. Toki maratoonarit ja kisaajat oltiin ohjattu eteen ja loppupäähän lyhyempiän matkojen juoksijat, mutta silti liikkeelle lähtenyt ihmismassa oli älytön.

Heräsin aamulla ihan hyvin fiiliksin viiden aikaan, söin vähän aamiaista ja sitten lähdimme Marjon ja samasta talosta tulleen kolmen saksalaispojan kanssa kävelemään kohti tapahtuma-aluetta. En ole missään mielessä aamutreenaaja, ja tekemäni aamulenkit voidaan laskea yhden käden sormilla. Jalka ei vaan nouse ennen kymmentä. No, nyt fiilis oli kuitenkin yllättävän ok. Bundin sivukaduille oltiin järjestetty linja-autoja, jonne saimme jättää Niken-sponssikassimme, joissa oli vaihtovaatteet. Kellon näyttäessä seitsemää, oranssi auringon noustessa saasteverhon taakse, lähdin taivaltamaan tuhansien muiden kanssa elämäni tuskaisinta taivalta. Noin niinkuin melko dramaattisesti ilmaistuna.


Muutama muukin.
Ekat viisi kilsaa meni ihan mukavasti ihmismassan seassa hölkkäillessä. Askel ei ollut mikään mahdottoman kevyt, mutta tiesin, että sillä fiiliksellä jaksan kuitenkin juosta aika hyvän ajan. No, sitten heti siinä viiden kilsan jälkeen tulikin sen tason seinä vastaan, että sitä ei voinut ylittää eikä alittaa. Kiertää en yrittänyt, yhtäkään lisämetriä en matkaani kaivannut. Keuhkoihini ja sydämeeni (?) alkoi sattua ihan hulluna. "Okei, ei ehkä hyvä, tämä on nyt ihan uusi tunne. Täytyy ehkä hidastaa vauhtia", ajattelin. Ja hetken päästä taas uusi yritys reippaamalla vauhdilla. Okei, ei auta, tuntuu pahalta, tekee mieli kävellä, pakko saada happea, en voi kävellä puolimaratonilla, kuinka surkea ajastani oikein tulee... Kymppikilsan kohdalla Marjo sai minut kiinni ja juoksimme viitisen kilsaa rinnakain. Viidentoista kilsan jälkeen minun on pakko luovuttaa, rintaan sattui ihan hulluna ja näin itseni jo sydänkoneessa kiinalaislääkäreiden sorkkiessa sisuskalujani. Kävelin muutaman kymmenen metriä. Katsoin kelloani, keväällä olin puolikkaalla tähän aikaan jo maalissa - ärsyttää. Pakko hölkätä maaliin! Kilsaa ennen maalia Eriika ja Anttikin juoksevat ohitseni. Viimeisten satojen metrien aikana saan otettua edes pienen kirin, ja pääsen kuin pääsenkin maaliin. Ja mikä oli sitten se aika? No helkkarin kunniakas 2:22 oman kellon mukaan... 25 minuuttia huonommin kuin keväällä! Kiroilulakosta huolimatta tekisi mieli kiroilla. EI SAAAmari!


Tekohymyä aidoimmillaan. Ei ollut kovin hyvä fiilis.
Maalin jälkeen jaettiin tuollaisia muovipeitteitä, joiden alle pääsi lämmittelemään.
 Juoksun jälkeen teki pahaa ja ärsytti. Ja oli kylmä. Kamppeemme, eväspussimme (sisälsi vettä, Snickersejä ja keksejä) ja mitalimme kerättyä lähdimme kohti kotia. Aamun ilonaiheena oli se, että Marjo juoksi tosi hienosti elämänsä ekan puolimaratonin ja ylipäänsä pidemmän lenkin hyvällä fiiliksellä!
Suomen lonkeropitäjä-Tuuloksesta kotoisin oleva Marjo oli onnesa kukkoilla saadessaan korkata Suomesta asti rahdatun palkinto-lonkeronsa.
Kaikki, myös surkeimmat, saivat mitalin.
Eläkkeensä ovat nämä DS Trainert ansainneet. 9kk, kaksi puolimaratonia, yksi täysimaraton ja kesän työmatkapyöräilyt. Parhaat lenkkarit ikinä!
Sunnuntaiaamuna ensimmäinen joulukuuta klo 10.00 olin juossut elämäni ehkä karseimman lenkin Shanghaissa. Tulipa tehtyä.

Toukokuussa Helsingissä muuten kyllä sitten menee puolikas puoli tuntia paremmin. En lupaa, mutta tästä ei voi olla suunta kuin ylöspäin. Tai keuhkolääkärin vastaanotolle. :-D

perjantai 29. marraskuuta 2013

Happy Thanksgiving!

Juhlin perjantaina 22 vuotisen elämäni ensimmäistä kiitospäivää. Päivän aikana tapahtuikin monta asiaa, joista pystyi olemaan kiitollinen.

- Koulua oli vain klo 8.30-10.10 ja se oli nopeasti kärsitty se. Voi kiitos sille, joka keksi, että meillä on perjantaisin vain yksi tunti!

- Ulkona paistoi nätisti aurinko, joka lämmitti säteiden osuessa mukavasti! Perjantai oli muutoin melkoisen vilpoisa ja tuulinen päivä. Saasteluvut toki heittelivät myös jälleen epäterveellisissä lukemissa, mutta siihen olemmekin jo tottuneet.

- Menimme kiinan tunnin jälkeen keilaamaan luokkaporukalla, joka olikin (ehkä vähän yllättäen) aika hauskaa!

Liian painava pallo, laahasi maata jo ennen varsinaista rataaa. :D
"Ai että tällainen tilanne pelissä...."
   - Keilausvastuksilleni annoin aihetta kiitollisuuteen ollessani niin huono. :D

"Niinku tää mun käsi vaan aina viskasee ne pallot tuonne vasempaan kouruun!"
Voittaja-Karandip näyttää mallia.
Marjo tarjoilee teetä
 - Keilahallilla olin kovasti kiitollinen myös siitä, että saimme juotavaksemme kiinalaistyyliin kuuma teetä. Näpit olivat sen verran jäässä pihalla kävelystä, että tee teki enemmän kuin hyvää! Harvoin on muuten tullut teetä juotua keilatessa.

Kakkosradan jengi; meikä, Karandip, Marjo ja Djanai.
Luokkakavereita.
 - Iltapäivällä kävin vikalla lenkillä sunnuntain puolimaratonia varten. Hölkkäillessäni olin kovin kiitollinen siitä, että pian on sekin juoksu alta pois. :D Kiitollinen olin myös sille kiinalaismiehelle, joka liikennevaloissa odotellessani tuli juttelemaan minulle. Hän kyseli, olenko menossa juoksemassa sunnuntain kisaan ja tiedusteli myös kansalaisuuttani. Kun kerroin olevani Suomesta, mies luetteli heti Nokiat, Wärtsilät, UPM:t ja jostain syystä myös ABB:n. Lisäksi hän kertoi vielä tietävänsä, kuinka Suomen luonto on todella kaunista ja puhdasta. Suomessa mies ei ollut kuitenkaan ikinä vielä käynyt. Tämän muutaman minuutin piristävän juttutuokion tuomilla energioilla jaksoin lönkytellä kotiin.

- Ehkä eniten kiitollisuuden aiheita päivään tuonut oli kuitenkin kutsu kiitospäivän illalliselle amerikkalaisten Dellan ja Tedin kotiin.

- Olen mahdottoman kiitollinen erinomaisen herkullisesta ruuasta, joka oli ihan kuin elokuvista. Oli kalkkunaa, kanoja, erilaisia laatikoita, salaattia, leipää, juustoja ja kaikkea mahdottoman hyvää. Täytyy sanoa, että amerikkalainen kiitospäivän ateria pesee suomalaisen jouluruuan ihan heittämällä!

Kanojen päälle ruiskutettiin omenalientä.
Noutopöytä valmistumassa...
Kalkkunaa, bataattilaatikkoa, parsa-artisokkasydänpaistosta, karpalohyytelöä ja vaikka mitä!
Iso kasa muussia!
 - Kiitollinen olen myös hauskasta seurassa, jossa sain illan viettää. Sekalainen illallisseurueemme koostui kahdesta amerikkalaispariskunnasta, yhdestä amerikkalaisesta kotirouvasta tyttärineen, malesialaisesta edellisten tennisvalmentajasta, Dellan ja Tedin pojista ja minusta ja Marjosta.

Kaunis kattaus!
Kohtuus kaikessa...

- Kiitollinen olen sille nerolle, joka heitti ruokailun loppupuolella ilmaan idean lähteä sulattelemaan ruokaa jalkahierontaan! Soitto kotirouvien vakkaripaikkaan, varaukseen kahdeksan rinnakkaista tuolia ja sitten hypättiinkin pihassa odottaneena autokuskin kyytiin ja asteltiin hirveän naurunremakan saattelemana hierontasalonkiin. Only in China.

- Kiitollisuutta täytyy jakaa myös minun hierojalle, joka ensin käsitteli kunnon ottein hartiani, selkäni ja pääni jalkojeni pehmentyessä lämpimässä vedessä. Tämän jälkeen jalat hierottiin meidän naureskellessa porukalla muun muassa sille, kuinka kotirouvilla on ollut aikaa pelata Candy Crash -peliä lähes tasolle kolme sataa... Oi aututta!

Rivissä istuttiin ja tultiin hierotuksi.
En keksi juuri nyt parempaa fiilistä, kuin istua maha täynnä pehmeässä nojatuolissa lämpimässä huoneessa, hierottavana, kylmä juoma kädessä ja hauskoja juttuja kuunnellessa.

- Kiitollinen olen myös jälkkäreistä! Voi kuinka hyvää omppupiirakka ja vaniljajätski oli! Kanelinen piirakka toi ihan mieleen Suomen joulun, jota ehkä vähän alkaa olla ikävä, vaikkei vielä ole edes joulukuu päässyt alkuun.

Omppupiirakkaa ja kurpitsapiirakkaa.
Nam nam!

- Erityisen kiitollinen olen superystävälliselle ja vieraanvaraiselle Dellalle, joka tämän kaiken mahdollisti ja jonka herkuilla minun ja Marjon hiilaritankkaus viimeisteltiin mitä tehokkaimmalla tavalla. Ei pitäisi olla energiavajetta sunnuntaina! Hieronnastakaan tuskin ainakaan haittaa oli juoksua ajatellen.

- Kotimatkalla taksissa olin kiitollinen rohkealle Marjolle, joka taksikuskin meitä huijatessa uskalsi sanoa, että nyt on vähän liikaa juaneita mittarissa. Ja niin sitten lyötiin parikymmentä juania pyydettyä vähemmän kuskin käteen ja juostiin kotiin. :D

torstai 28. marraskuuta 2013

Hyvä päivä!

Keskiviikko oli keskivertoa Kiina-päivää parempi.

No, tietenkin aamulla hiukan taas ärsytti ja väsytti matkata metrolla kouluun, mutta puhumisen ja kirjoittamisen oppitunnit menivät yllättäen nopsaan ja vähin tuskin. Kirjoittamisen tunnilla kävin kirjoittamassa kokonaisen kirjeen kiinaksi valkotaululle, ja opettaja jopa ymmärsi minun hanzeista, eli kiinalaisesta kirjoituksesta, melkolailla kaiken! Pieni askel ihmiskunnalle, suuri askel minulle. :D

Lounaalla kävimme Marjon kanssa koulun lähelle avatussa kalifornialaisessa (paikan omien mainosten mukaan) pikkuraflassa, jossa söin aika hyvän ja freessin tortillan. Parasta silti oli ehkä se, että meille ruuan tarjoili mitä ilmeisimmin ja aksentista päätellen aito kalifornialaismies, joten me ymmärsimme toisiamme! Näin matalaa kielimuuria ei turhan usein täällä pääse ruokaillessa todistamaan.

Iltapäivällä jäimme poikkeuksellisesti koululle, sillä ohjelmassa oli koulun kykykilpailu, johon meidän kielikurssiluokalta osallistui noin puolet, minä ja Marjo mukaan lukien. Jokaiselle kisaan osallistuvalle luvattiin viisi ekstrapojoa loppukokeisiin ja menestyneille palkintoja, joten tottakai sitä lähdettiin mukaan. Ja mikä minun kykyni sitten oli? No runonlausunta! :D

Tapahtumassa oli esiintymässä parikymmentä eri kokoonpanoa; oli niin laulua, soittoa, tarinankerrontaa ja niitä runojakin. Kisaa tuomaroi nelihenkinen kiinalaisraati ja tapahtuman juonsi meidän lempparikiinanopemme.

Minun runoni ja esiintymisnumeroni.
Ruotsalainen luokkakaveri Karandip ja Marjo kertaamassa runojaan.
Esiintymisvarmuus kohdillaan.
Lemppariope, jonka nimeä en vieläkään tiedä.
Voin kertoa, että oli melko huvittava fiilis mennä noin satapäisen yleisön eteen lausumaan runoa taitavien soittajien ja laulajien jälkeen. Okei, runonlausujia oli muitakin, mutta silti.

Ei taidolla, vaan tunteella...
 Lausumani runo oli neljävirkkeinen, eikä minulla ollut ihan hirveästi hajuakaan, mistä se kertoi. :D Jokin kuitenkin taisi mennä edes jokseenkin oikein tai herätin edes huvittuneisuutta, sillä esitysten jälkeen palkintojenjaossa minut kutsutiin muutaman muun esiintyjän kanssa pokkaamaan diplomia ja lahjaa. Hahahahhhahahah! :D

Kisan voitti muuten venetzuelainen rentoakin rennompi poika, joka veti tämän aivan huikean kappaleen:


Kandee kuunnella!

Palkintoja pokkaamassa.
Ilo ylimmillään. :D
Diplomi, korttikotelo ja avaimenperä. Lisäksi sain vielä myöhemmin opettajalta lusikan ja haarukan. :D
Kisasta selvittyämme kävimme pikaiseen kotona kääntymässä ja sitten pakkauduimme lämpöisiin vaatteisiin ja lähdimme syömään kulmanuudeleita ulos tuuleen ja tuiverrukseen. Nuudeleita maha pullollaan lähdimme tarpomaan kohti Yongkangluta. Marjo oli bongannut, että sieltä saisi arki-iltaisin ilmaista glögiä!

Puikot käsiin...
Ja ruokaa!
Matkalla glögeille teimme pienen mutkan yhden kivan näköisen kenkäkaupan läpi, jossa oli paljon hajakokoja ihan aidoista nahkakengistä. Aito nahka on täällä melkoinen harvinaisuus minun lompakolle sopivissa liikkeissä, joten tokihan liike piti nopeasti tsekata läpi. Matkaan tarttuikin mukaan viininpunaiset nahkasaapikkaat, joiden ostamisen pystyin aukottomasti selittämään niin itselleni kuin Marjollekin. Marjollekin löytyi vielä kengät loppumatkasta! Selvisimme tosiaan glögeillekin, ja no, kyllähän juomasta glögin mausteet pystyi tunnistamaan, mutta hiukan enemmän mehua olisi saanut olla mausteiden tilalla mukana. Hyvä jäljitelmä, niidenhän teossa kiinalaiset ovat mestareita.

Kahdeksaksi suuntasimme isommalla porukalla Mr. X -nimiseen mysteeritaloon, josta kiinalainen Lauren oli varannut porukallemme "peliaikaa". Mr. X on aikuisille suunnattu arvoitustalo, jossa on viisi eritasoista huonetta. Porukka suljetaan yhteen huoneista tunnin ajaksi ja tarkoituksena on sitten ratkoa erilaisia huoneissa olevia arvoituksia ja tehtäviä huoneesta pois päästäkseen.



Parista insinööristä, muutamasta ekonomista, Shanghai-kyläilijästä, Botox-hoitajasta ja kiinalaisesta perijättärestä koostuva porukkamme ei onnistunut pääsemään edes helpoimmasta huoneesta ulos. :D Voin vähän paljastaa ratkomiamme tehtäviä, sillä en usko hirveän monen tätä tekstiä lukevista menevän juuri tuonne paikkaan.

Ensimmäinen huone oli aivan pimeä ja kahdeksan hengen ryhmämme sai käyttöön kolme taskulamppua. Huoneessa oli muutama taulu ja seinällä iso metallinen kolmikerroksinen onnenpyörä, jossa oli erilaisia numeroita ja silmälukuja. Löysimme huoneesta kolme eri numeroa, joiden avulla keksimme onnenpyörää käyttämällä koodin, jonka näppäilimme kaltereiden takana olevaan ovikoodinäppäimistöön pitkällä tikulla. Oikean koodin näppäiltyämme pääsimme seuraavaan tilaan, joka oli varustettu kunnon pankkiholvityyliin lasersäteillä, joihin emme saaneet koskea. Saimme kuitenkin ujutettua pari porukkamme ninjamaisinta jäsentä lasersokkelon läpi ja he onnistuivat poistamaan hälytyksen. Tämän jälkeen avautui ovi, jonka takaa paljastui piano ja lisää numerosarjoilla toimivia lukkoja. Onnistuimme avaamaan vielä yhden arkun, mutta sitten loppuikin jo aika ja viimeinen, neljäs arvoitus jäi puolitiehen.

Tällainen ajanvietto oli jotain aivan uutta minulle, mutta tosi mielenkiintoista ja hauskaa! Ms. X:n tyylinen paikka olisi loistava mennä kaveriporukalla viettämään esimerkiksi synttäreitä tai pikkujouluja.

Päivän päätteeksi vielä kipollinen oman jugurttikoneen vääntämään jugua ja kyllä oli sitten kiva mennä nukkumaan onnistuneen päivän päätteeksi! Mitä nyt Marjon pipo unohtui nuudeli-äijälle...

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Teppanyakikitime!

Perjantai-iltana kokoonnuimme Gubeihin japanilaiseen teppanyaki-ravintolaan. Alkusyksystä kävimmekin jo kerran toisessa samalla konseptilla toimivassa mestassa ja nyt kun vieraitakin oli itse kullakin kylässä, niin olihan japanilaisia herkkuja päästävä syömään uudemmankin kerran. Minunkin aikani täällä Shanghaissa alkaa uhkaavasti jo loppua (alle neljä viikkoa enää Shanghai-aikaa ennen Thaimaan reissua!), joten nyt täytyy ottaa ilo irti tällaisista vähän erikoisemmista jutuista!

Otimme all-you-can-eat -menut, eli saimme tilata mitä tahansa listalta ja kaikki juomat kuuluivat mös hintaan. Illalle tuli näin hintaa 168 rämpylää eli parikymmentä euroa.

Timo pistää lammasta tulille.
Kokoonnuimme siis tuollaisen ison grillipöydän ääreen ja annoimme Timoksi ristimällemme kokille koko illaksi hommaa tilaamiemme ruokien paistamisessa. Sushit ja sashimit tulivat keittön puolelta.

Luumuviiniä, susheja ja grillausta odottavia merenelukoita.
Tiikerirapuja, tai jotain semmottii, hyviä kuitenkin!
Pojille lämmintä sakea. Oikeaoppisesti täällä kukaan ei saa kaataa itselleen juomaa. 
Minne se Timo nyt katosi?!
...no Timoa odotellessa; ganbei!
California rolleja
Ja lisää kalaa!
Tyhjennettyjä lihalautasia...
Kaikkensa antanut Marjo.
Mutta aina löytyy tilaa jälkkäribanskulle!
Vähän sytytysnestettä...
... ja liekkeihin!
Ja Lauralle vielä banskulettu!
Oli aivan huippua saada taas pitkästä aikaa vähän raikkaampaa ruokaa ja ennen kaikkea mun suurinta lempparia, kalaa! Kiinalainenkin ruoka on niin hyvää, mutta tukalasta olosta farkut päällä päätellen myös melkoisen rasvasta ja lihottavaa...

Ruokailun jälkeen käytiin vielä drinkeillä ja sitten takseiltiinkin tyytyväisinä mahat pullollaan kotiin keskustaan! Maukas ilta.

Laura, Anni, Marjo, Sara ja mansikkamargaritat.