Hyvä päivä!

Keskiviikko oli keskivertoa Kiina-päivää parempi.

No, tietenkin aamulla hiukan taas ärsytti ja väsytti matkata metrolla kouluun, mutta puhumisen ja kirjoittamisen oppitunnit menivät yllättäen nopsaan ja vähin tuskin. Kirjoittamisen tunnilla kävin kirjoittamassa kokonaisen kirjeen kiinaksi valkotaululle, ja opettaja jopa ymmärsi minun hanzeista, eli kiinalaisesta kirjoituksesta, melkolailla kaiken! Pieni askel ihmiskunnalle, suuri askel minulle. :D

Lounaalla kävimme Marjon kanssa koulun lähelle avatussa kalifornialaisessa (paikan omien mainosten mukaan) pikkuraflassa, jossa söin aika hyvän ja freessin tortillan. Parasta silti oli ehkä se, että meille ruuan tarjoili mitä ilmeisimmin ja aksentista päätellen aito kalifornialaismies, joten me ymmärsimme toisiamme! Näin matalaa kielimuuria ei turhan usein täällä pääse ruokaillessa todistamaan.

Iltapäivällä jäimme poikkeuksellisesti koululle, sillä ohjelmassa oli koulun kykykilpailu, johon meidän kielikurssiluokalta osallistui noin puolet, minä ja Marjo mukaan lukien. Jokaiselle kisaan osallistuvalle luvattiin viisi ekstrapojoa loppukokeisiin ja menestyneille palkintoja, joten tottakai sitä lähdettiin mukaan. Ja mikä minun kykyni sitten oli? No runonlausunta! :D

Tapahtumassa oli esiintymässä parikymmentä eri kokoonpanoa; oli niin laulua, soittoa, tarinankerrontaa ja niitä runojakin. Kisaa tuomaroi nelihenkinen kiinalaisraati ja tapahtuman juonsi meidän lempparikiinanopemme.

Minun runoni ja esiintymisnumeroni.

Ruotsalainen luokkakaveri Karandip ja Marjo kertaamassa runojaan.

Esiintymisvarmuus kohdillaan.

Lemppariope, jonka nimeä en vieläkään tiedä.

Voin kertoa, että oli melko huvittava fiilis mennä noin satapäisen yleisön eteen lausumaan runoa taitavien soittajien ja laulajien jälkeen. Okei, runonlausujia oli muitakin, mutta silti.

Ei taidolla, vaan tunteella...

 Lausumani runo oli neljävirkkeinen, eikä minulla ollut ihan hirveästi hajuakaan, mistä se kertoi. :D Jokin kuitenkin taisi mennä edes jokseenkin oikein tai herätin edes huvittuneisuutta, sillä esitysten jälkeen palkintojenjaossa minut kutsutiin muutaman muun esiintyjän kanssa pokkaamaan diplomia ja lahjaa. Hahahahhhahahah! :D

Kisan voitti muuten venetzuelainen rentoakin rennompi poika, joka veti tämän aivan huikean kappaleen:

Kandee kuunnella!

Palkintoja pokkaamassa.

Ilo ylimmillään. :D

Diplomi, korttikotelo ja avaimenperä. Lisäksi sain vielä myöhemmin opettajalta lusikan ja haarukan. :D

Kisasta selvittyämme kävimme pikaiseen kotona kääntymässä ja sitten pakkauduimme lämpöisiin vaatteisiin ja lähdimme syömään kulmanuudeleita ulos tuuleen ja tuiverrukseen. Nuudeleita maha pullollaan lähdimme tarpomaan kohti Yongkangluta. Marjo oli bongannut, että sieltä saisi arki-iltaisin ilmaista glögiä!

Puikot käsiin...

Ja ruokaa!

Matkalla glögeille teimme pienen mutkan yhden kivan näköisen kenkäkaupan läpi, jossa oli paljon hajakokoja ihan aidoista nahkakengistä. Aito nahka on täällä melkoinen harvinaisuus minun lompakolle sopivissa liikkeissä, joten tokihan liike piti nopeasti tsekata läpi. Matkaan tarttuikin mukaan viininpunaiset nahkasaapikkaat, joiden ostamisen pystyin aukottomasti selittämään niin itselleni kuin Marjollekin. Marjollekin löytyi vielä kengät loppumatkasta! Selvisimme tosiaan glögeillekin, ja no, kyllähän juomasta glögin mausteet pystyi tunnistamaan, mutta hiukan enemmän mehua olisi saanut olla mausteiden tilalla mukana. Hyvä jäljitelmä, niidenhän teossa kiinalaiset ovat mestareita.

Kahdeksaksi suuntasimme isommalla porukalla Mr. X -nimiseen mysteeritaloon, josta kiinalainen Lauren oli varannut porukallemme "peliaikaa". Mr. X on aikuisille suunnattu arvoitustalo, jossa on viisi eritasoista huonetta. Porukka suljetaan yhteen huoneista tunnin ajaksi ja tarkoituksena on sitten ratkoa erilaisia huoneissa olevia arvoituksia ja tehtäviä huoneesta pois päästäkseen.

Parista insinööristä, muutamasta ekonomista, Shanghai-kyläilijästä, Botox-hoitajasta ja kiinalaisesta perijättärestä koostuva porukkamme ei onnistunut pääsemään edes helpoimmasta huoneesta ulos. :D Voin vähän paljastaa ratkomiamme tehtäviä, sillä en usko hirveän monen tätä tekstiä lukevista menevän juuri tuonne paikkaan.

Ensimmäinen huone oli aivan pimeä ja kahdeksan hengen ryhmämme sai käyttöön kolme taskulamppua. Huoneessa oli muutama taulu ja seinällä iso metallinen kolmikerroksinen onnenpyörä, jossa oli erilaisia numeroita ja silmälukuja. Löysimme huoneesta kolme eri numeroa, joiden avulla keksimme onnenpyörää käyttämällä koodin, jonka näppäilimme kaltereiden takana olevaan ovikoodinäppäimistöön pitkällä tikulla. Oikean koodin näppäiltyämme pääsimme seuraavaan tilaan, joka oli varustettu kunnon pankkiholvityyliin lasersäteillä, joihin emme saaneet koskea. Saimme kuitenkin ujutettua pari porukkamme ninjamaisinta jäsentä lasersokkelon läpi ja he onnistuivat poistamaan hälytyksen. Tämän jälkeen avautui ovi, jonka takaa paljastui piano ja lisää numerosarjoilla toimivia lukkoja. Onnistuimme avaamaan vielä yhden arkun, mutta sitten loppuikin jo aika ja viimeinen, neljäs arvoitus jäi puolitiehen.

Tällainen ajanvietto oli jotain aivan uutta minulle, mutta tosi mielenkiintoista ja hauskaa! Ms. X:n tyylinen paikka olisi loistava mennä kaveriporukalla viettämään esimerkiksi synttäreitä tai pikkujouluja.

Päivän päätteeksi vielä kipollinen oman jugurttikoneen vääntämään jugua ja kyllä oli sitten kiva mennä nukkumaan onnistuneen päivän päätteeksi! Mitä nyt Marjon pipo unohtui nuudeli-äijälle...