Puolitiessä

Kaksi kuukautta ja neljä päivää sitten astuin People’s squaren metroasemalta ulos Shanghain 37 asteeseen sadesumun, pilvenpiirtäjien ja melun keskelle. Olin kevyesti pöllämystynyt pitkästä matkasta, aikaerosta ja kaikesta uudesta jota edessäni näin. Tästä hetkestä laskien kuukauden ja yhdeksäntoista päivän päästä olen jo viettämässä joulua Thaimaan lämmössä. Aikani Kiinassa on siis jo yli puolen välin! Nyt muutamia epäjohdonmukaisesti esitettyjä huomioita ajasta Kiinassa:

- Syön joka päivä ulkona. Suomessa tällaiseen luksukseen ei olisi mahdollisuutta muutoin, kuin kantamalla omat kalapuikot ja perunat kämpästä pihalle. Keskinkertaiset ruuanlaittotaitoni ja etenkin laiskuuteni ruuanlaittoon huomioon ottaen tämä ulkoruokailu on ihan mahtavaa. Toki välillä on tehnyt mieli kunnollista, tuoretta suomalaista kotiruokaa, mutta silloin mieleen on tullut ajatus ajan rajallisuudesta, jonka vietän täällä Kiinassa. Nyt kaikki ilo irti autenttisesta ja halvasta kiinalaisesta ruuasta!

Okei, mun ulkona syöminen on usein tällaista katukasvisnuudelipaistosta. Mut sairaan hyvää ja 7 juania!

- Miksi en ottanut mukaan enempää tavaraa Suomesta..!? Kukaan ei jakanut palkintoja täällä kevyimmästä matkalaukusta! Laukkuni painoi tänne reissatessa vain 16 kiloa, vaikka sallittu paino olisi ollut 23 kiloa. Tuohon seitsemään kiloon olisi hyvin sopinut lakanat, ulkoilutakki, talvikengät, lisää kosmetiikkaa ja muutama pussi Jenkki-purkkaa. Nyt tuntuu vähän hölmöltä hankkia tavaroita, joita minulla olisi kotona vaikka kuinka.

Onneksi Suomesta tulee kuitenkin vierailijoita, jotka toimittavat purkkaaaa! Ja iho-ongelmaiselle naamanpelastusaineita. Kiitti iskälle ja mummulle vielä!

- Kiinalaisten vessakäyttäytymiseen ei totu parissa kuukaudessa. Reikävessojen kanssa olen jo aivan sujut - eipä niissä mitään. Toki mielessä on käynyt, että mitenköhän vanhukset ja huonopolviset selviävät vaativista kyykkysessioista (monien vessojen siisteystasosta päätellen eivät kovinkaan hyvin). Shanghaista tosin löytyy melkeinpä joka paikasta pöntöllinenkin vaihtoehto, mutta ei niidenkään käyttö ihan yksinkertaista ole. Vessanpönttöähän on ihan turha vetää kiinalaisten mielessä. Lisäksi useamman kuin muutaman kerran olen nähnyt vessapöntön reunuksella kenkien jäljet, sillä jotkut kokevat ilmeisesti paremmaksi ratkaisuksi nousta kyykkimään reunuksen päälle kuin istahtaa itse pöntölle. Pekingissä vastaan tuli ihan vessoja, joissa oli reikien lisäksi käsienpesupisteen vieressä ämpäreitä, joiden yllä estottomat kiinalaismammat hoitivat kaikkia tarpeitaan… Käsiä pesee lisäksi melkoisen harva ja paperia ei ole tarjolla kuin aivan länsimaisimmissa paikoissa. Ja kaikki paperit tulisi heittää muuten roskakoriin, ei pönttöön.

- Shanghain metroa ruuhka-aikoihin ei tule ikävä, se on varma se. Joka-aamuinen koettelemus on kolmen vartin koulumatka, joka pitää sisällään ainakin puoli tuntia metrotunneleissa miljardin muun kanssa haahuilua. Joudun käymään läpi kaksi vaaaaaltavan suurta asemaa huonotapaisten kanssamatkaajien seurassa. Iltapäivällä noin viidestä seitsemään on toinen aika, jolloin metroon ei kannata mennä, ellei halua menettää hermojaan. Ja nyt jäätävän kylmän syksyn tultua (no on ulkona enää +20 astetta) metrotunneleita on alettu myös lämmittää. Soijaa pukkaa!

Aivan aiheeton ja turha kuva. Tai no, olen odottamassa metroa, eli liittyy tämä nyt tuohon metro-kohtaan.

- Kiinassa olisi niiiiiin paljon nähtävää! Jos minulla olisi käytössäni rajattomat aika- ja rahavarannot lähtisin heittämään saman tien rundin, jolla haluisin ainakin nähdä Tiibetin, Sisä-Mongolian, Yellow Mountainsit, Macaon, Guilinin… Kohteita tässä koko Euroopan kokoisessa maassa riittää!

Mt. Huashanin jänskiä patikointireittejä (lähde)

- Tänään reissuun! Neljä saksalaisinisinööripoikaa, yksi indonesialaisinsinööri ja kaksi suomalaista ekonomiopiskelijaa hyppää tänään iltakymmeneltä yöjunaan ja lähtee suuntaamaan kohti pohjoista ja Xi’an nimistä kaupunkia. Perjantain ohjelmassa on Terrakotta-armeijan kivisotilaiden tutkailua ja muutaman tunnin bussimatka Huashan nimiselle vuorelle. Huashanilla sanotaan olevan yhdet maailman vaarallisimmista vaellusreiteistä, mutta vanhemmille tiedoksi; ihan niillä turvallisilla reiteillä aiotaan pysyä. Paitsi tuon ylemmän kuvan reitin haluan kyllä käydä kokeilemassa, valjaiden kanssa tosin. Majoitukseksi on varattu halvin mahdollinen hostelli, joten mukaan lähtee myös tuholaismyrkky. Maanantaina meidän pitäisi olla takaisin Shanghaissa rapsakan 12 tunnin junassa istumapaikoilla vietetyn matkan jälkeen aamukahdeksalta. Koulu alkaisi sitten puoli yhdeksältä. Hehheh.

Ja jälleen pakkauskuvaa. Värit on tällä hetkellä ilmeisen kova juttu mun pukeutumisessa. Mukaan lähtee ihan kunnon lämmintä vaatetusta: takkia, pipoa, hanskoja ja pitkähihaisia urheilupaitoja. Matkapyyhe tulee myös tarpeeseen ja toivottavasti myös aurinkolasit. Passia ja matkalippuja ei sovi unohtaa, eikä kännykän laturia, sillä eiköhän taas suurin osa kuvista tule otettua luotettavalla puhelimella, eikä vaivalloisella kameralla...

  Palaillaan siis ensi viikon alussa blogin pariin! Kivaa viikonloppua! :-)

Kotiseutumatkailua

Pekingin jälkeen on tullut harrastettua turisteilua ihan täällä omassa kotikaupungissa. Lähimatkailu kunniaan!

Kliseisen kreikkalainen ravintola tuntui ihanan raikkaalta kaiken Kiinan keskellä.

Kreikkalaisia talon tarjoamia jälkkäreitä ja tentistä selviytymispalkintodrinkit.

Yksi iltapäivä lähdettiin Marjon kanssa lounaalle yhteen Shanghain kauniimmista kaupunginosista, French Concessioniin. Nimensä mukaisesti alue rakennettiin 1800-luvun puolen välin jälkeen Shanghaihin pärähtäneille ranskalaisille. Alue on tunnettu vehreiden lehtipuiden reunustamista kaduista, kivoista ravintoloista ja kahviloista sekä pikkuputiikeista. French Concession on helppo alue länsimaisille ihmisille, Kiina ei puske siellä juuri ollenkaan niin pahasti silmille kuin muualla. Me kävimme lounasjälkkäreillä kreikkalaisen ravintolan terassilla. Nythän pitää ottaa kaikki ilo irti vielä mukavista terassikeleistä!

No se "kuuluisa" joki, jonka perusteella Qibaota kutsutaan monessa matkaoppaassa Shanghain Venetsiaksi. No, Venetsiassa en ole käynyt, mutta en ehkä kuitenkaan tuota mutajokea niin kovasti korostaisi.

Kinuarkkitehtuuria.

Qibaon vierailunkin sai vetää yli to do -listalta. Qibao on noin puolen tunnin metromatkan päässä Shanghain ydinkeskustasta oleva pienen joen ympärille muodostunut vanhanaikainen alue. Qibaossa nyt ei ollut mitään kummoista nähtävää. Se joki, muutama kuja täynnä turistikrääsäkauppiaita ja sitten noita ihan nättejä taloja. No, tulipa käytyä.

Possun sorkkaa

Jossain suolakuvussa kypsennettyjä (?) viiriäisenmunia.

Peruslounas; nuudelikeittoa ja pähkinöitä.

 Kunnon turisti myös nyrpistelee eksoottisille ruuille ja ottaa tietenkin kuvia niistä. Kunnon turisti myös rohkeana tilaa tulista nuudelikanakeittoa ja syö sitä niin saamarin sinnikkäästi vuorotellen vettä ja ruokaa suuhunsa työntäen. Nykyään on muuten ihan normaalia syödä keittoa puikoilla.

Urban Planning Exhibition Centerin aula

Kaupungin pienoismalli

Ja sama yövalaistuksessa.

Turisti x monta

 Turisteilua on tullut harrastettua myös Shanghain urbaanin suunnittelun näyttelyssä. Tässä minun kotikulmalla on monta tasokasta museota ja yhtenä vähän huonompisäisenä iltapäivänä suunnistin tänne. Näyttely oli hyvinkin 15 juanin opiskelijahintansa arvoinen ja sainkin puolitoista tuntia kulumaan mukavasti ihmettelemällä sitä, kuinka nopeasti Shanghai on kehittynyt. Hämmästyin todellakin tajutessani kuinka nuori kaupunki on. Vanhimmat merkittävät rakennukset täällä ovat oikeastaan 1850-luvun paikkeilta peräisin. Tahti, jolla täällä on purettu vanhaa ja pykätty tilalle uutta ja kiiltävää, on ollut huima. Huikeaa oli nähdä myös kuvasarjoja, joissa oli otettu kuvia samoilta paikoilta parinkymmmenen vuoden välein.

Tässä yksi Internetin uumenista kaivettu kuva, jossa ylempi on otettu 1990 Puxin puolelta Pudongiin. Alempi kuva on otettu 2010. Älytöntä.

lähde

Naisturistina Shanghaissa kannattaa ehdottomasti ottaa ilo irti baarien ja ravintoloiden Ladies nighteista. Mekin käytiin perjantai-iltana tsekkaamassa Le Royal Meridienin ilmaiset kuohuviinit. Tällä kertaa maisemat olivat kotikulmille päin.

Kippis jälleen!

Aurinkoisena lauantaipäivänä otin suunnaksi antiikkimarkkinat. Markkina-alue on muutaman kadun kattava pienten kojujen peittämä alue. Antiikki-statuksesta voi olla montaa mieltä, mutta oli pikkutavaroita ihan mukava ihmetellä. Täälläkin raju tinkiminen kuuluu tietenkin luonnollisena osana ostotapahtuman. Myyjät tuntuvat oikeastaan loukkaantuvan, ellet ala tinkimään hinnan kuultuasi ja pois lähdettyäsi.

Tämmöstä yllättävän rauhallista markkinameininkiä lauantaiaamupäivällä.

Osta tästä oma Mao!

...tai buddha!

Matkalaukku ja rinkka vaihtoon..? Näitä tosi hienoja vanhoja matkalaukkuja ja -arkkuja oli tarjolla paljon.

Obama, Osama ja Gaddafi sulassa sovussa.

 Yksi älyttömän kiva alue täällä on Tianzifang. Labyrinttimainen alue on vanhoille asuinkujille rempattu käsityöläis- ja kahvilakeskittymä, joka tarjoaa isojen turistimassojen lisäksi paljon kivaa katseltavaa. Lauantai-iltapäivänä me kävimme testailemassa kiinalaisia tee-laatuja.

Teekaupassa

 Ja loppuu vielä kuvapari, joka tiivistää turisteilun täällä. Sunnuntaina oli jälleen brunssin aika. Shanghai on täynnä brunsseja. Brunssin sulatteluun ja ylipäänsä täällä selviytymiseen kaipaa lenkkareita. Eksyin jälleen Nike Factory Storeen ja jouduin tekemään melko kovaa työtä itseni kanssa, että sain vakuutettuani itseni siitä etten tarvitse uutta paria lenkkareita. En vaikka ne olisivat kuinka paljon Suomen hintoja edullisemmat ja hienot ja mitä vielä...

Pannareita, hilloa ja VOITA

Nämä jäi sitten kauppaan...

 Että tämmöistä viime aikoina!

Myytti urheilevista kiinalaisista

Kiinalaisten käsitys urheilusta on erilainen kuin suurimmalla osalla länsimaalaisista. Siinä missä minä pidän urheiluna hiki lentäen tehtyä salitreeniä tai hampaat irvessä pelattua kuolemanvakavaa jalkapallopeliä, on kiinalaiselle takaperin puistossa kävely riittävä viikon treeni.

Omakohtaisen kokemusteni perusteella keskityn nyt erityisesti lenkkeilyyn. Varsinkin Suomessa on viime vuosina juoksemisesta tullut ennätyssuosittua. Juoksutapahtumat rikkovat osallistujaennätyksiä ja lenkkipoluilla ei tarvitse koskaan olla yksin. Shanghaissakaan ei tarvitse olla lenkkipoluilla koskaan yksin, sillä lenkkipolkuni ovat täällä kaupungin vilkkaimpia katuja. Erona vain on, että minä olen ainoa lenkkeilijä. Kiinalaiset sen sijaan ovat esteiden roolissa. Hehän eivät muuten hievahdakaan, vaikka kuinka rykisin ja pyytäisin edes pientä rakoa, josta pujahtaa ohi. Kiinalaisilla on useilla vielä tapana kulkea mieluusti käsikynkässä, jolloin kapeiden jalkakäytävien tukkiminen maksimoituu mahdollisimman tiiviillä ihmismuurilla.

Jotain kertoo sekin, että Shanghain puolimaratonille tulee juoksemaan ennakkokäsitykseni mukaan vain 8000 juoksijaa (viime kevään Helsinki City Run –puolimaratonilla oli osallistujia vajaa 18 000), vaikka potentiaaliahan tästä miljardikansasta luulisi löytyvän. Uskoisin kevytrakenteisten kiinalaisten olevan fyysisiltä ominaisuuksiltaan erinomaisia kestävyysurheilijoita ja ainakin tinkimis- ja ohittamistaitojen perusteella luonteen sinnikkyydestäkään ei pitäisi viimeisten kilsojen puristaminen jäädä kiinni.

Kyllähän useat kiinalaiset omalla mittapuullaan urheilevat. Näin länkkärin näkökulmasta kiinalaisten urheilun voisi tiivistää heilumiseksi, läpsyttelyksi ja venyttelyksi. Venyttelemään varsinkin vanhemmat patut ovat kovia! Kiinalaisten tanssiminen on eräänlaista rivitanssia, joka suoritetaan jäätävän mökämusiikin tahdissa noin parinkymmenen hengen tiukoissa muodostelmissa puistoissa ja katujen kulmilla. Tanssiin kuuluu olennaisena osana kuolemanvakavat ilmeet ja se, että hiki ei saa tulla.

Tai chita taas harrastetaan aamuisin isoissa ryhmissä pyjaman näköisissä kuteissa. Tai chihinkaan ei taida hiki kuulua kovin olennaisena osana. Jos vielä tanssit ja varjonyrkkeilyn (eli tai chin) tajuankin, niin takaperin kävelyn ja itsensä läpsyttelyn hyötyjä en ole vielä ihan sisäistänyt. Jotain puhdistavia vaikutuksia näilläkin pitäisi olla.

On yksi laji, jota kiinalaiset rakastavat yli kaiken. Ja se on koripallo. Tämä keskivertoa lyhyempi kansa on hulluna koripalloon. Ja he ovat vielä hyviä siinä! Jokainen ohittamani koriskenttä on aina täynnä tulevaisuuden Yao Mingeja. Yao on entinen 229cm pitkä shanghailainen NBA-tähti, joka shanghailaisten suureksi ylpeydeksi on palannut asumaan tänne.

Kiinalaisten puolustukseksi täytyy sanoa, että eipä näillä taida täällä sellaista luksusta kuin vapaa-aika olla käytössään. Peruskiinalaisen on väännettävä duunia aamusta iltamyöhään, jotta Shanghain kalliit elinkustannukset tulisi katettua. Koululaisetkin pääsevät kotiin vasta viiden maissa illalla, jonka jälkeen loppupäivä käytetäänkin tehokkaasti opiskeluun, jotta kovat tulevaisuudenodotukset korkeakoulupaikasta saataisiin täytettyä ja jotta ne saakelin monet kirjoitusmerkit opittaisiin.

Kiinalaisille onkin alkanut ilmaantua länsimaisia elintasosairauksia. Suoraan sanottuna kiinalaiset ovat siis lihomassa. Länsimaiset ruokailutottumukset Mäkkäreiden, KFC:iden, Pizza Hutien ja muiden herkkuketjujen myötä turvottavat varakkaita ja länsimaisia ihailevia kiinalaisia. Multikansallisia yrityksiä on toki helppo osoitella syyttävällä sormella, mutta voisivat shanghailaiset edes joskus käyttää liukuportaiden sijasta tavallisia rappusia. Eiköhän senkin vaikutuksesta muutama liikakilo tästä kaupungista karisisi.

Olen kyllä kuullut villejä huhuja kavereiltani, että he olisivat nähneet pari lihaksikasta kiinalaista. Minulla on vielä pari kuukautta aikaa todistaa sellainen ihme.

Vika päivä Pekingiä

Sunnuntai valkeni Pekingissä aurinkoisena ja mukavan myöhään. Menimme aamunuudeleille ja makeille paahtoleivillemme (kiinalaiset tuntuvat rakastavan makeaa, leipäkin on makeaa) vasta kymmenen jälkeen. Aamiaisen jälkeen porukkamme hajaantui ja minä ja Marjo lähdimme tosituristeina suorittamaan viimeistä must see –nähtävyyttä, Temple of Heavenia. Paikka sattui olemaan sopivasti noin kilsan kävelymatkan päässä hotelliltamme, ja mikäs siinä oli lämpöisessä auringonpaisteessa talsiessa.

Pekingin vuoden 2008 olympialaiset näkyivät vielä kaupungissa.

Taivaiden temppeli sijaitsee valtavan puiston keskellä. Sisäänpääsy puistoon maksoi 8 juania, sisälle temppeleihin olisi joutunut maksamaan ekstraa, mutta me päätimme, että pelkkä puisto riittää. Aurinkoinen päivä oli houkutellut paikalle paljon porukkaa; oli niin perheitä, eläkeläisiä, pariskuntia, turisteja, karaoken laulajia, tanssijoita...

Me spottasimme heti ison aukean, joka oli täynnä erilaisia kiipeilytelineitä ja porukka kuhisi niiden ympärillä. Me tietenkin halusimme myös urheilemaan! Kiinalalaiset ja urheilu on muuten yksi iso vitsi. Täytyy kirjoittaa siitä oma postauksensa.

Minä sen sijaan olin ihan mahdottoman sporttinen. :D

Ei nouse leuka vieläkään. Ei vaikka kesällä ainakin kaksi kertaa yritin treenata.

Parin tuntia puistossa ja temppelialueella kävellessä kului oikein rattoisasti! Oli täydellisen raikas syyspäivä sinisine taivaineen. Tai no niin raikas, kuin nyt Pekingissä voi olla. Mutta kuitenkin juuri sellainen päivä, kun ei vaan voi kuin hymyillä ja olla tyytyväinen elämäänsä. Jopa kiinalaisten älyttömän kovalla olevat mökäkaiuttimet eivät ärsyttäneet tuolloin.

Iloinen turisti

Temppeliä

Mä olin siellä!

Makekin oli!

Kiinalaiset ovat kovia poikia ja tyttöjä tanssimaan. Jokaisesta puistosta löytyy joka arki-ilta tai sitten viikonloppuisin päivällä porukoita tanssimassa tiukan koreografian mukaan haudanvakavat ilmeet naamallaan vähän sellaista rivitanssin tyylistä menoa. No nytpä löysimme suureksi iloksemme tanssiryhmän, jonka jokainen jäsen veteli ihan omia muuvsejaan iloiset virneet naamallaan. Varsinkin yksi vanhempi harmaahapsinen patu oli silminnähden onnessaan tanssiessaan ja saadessaan huomiota melko isolta yleisöltä!

Kinut joraamassa!

Juna takaisin Pekingiin lähti jo puoli kolmen aikaan iltapäivästä, joten hirveän pitkäksi emme voineet turisteilua temppelialueella venyttää. Aina löytyy kuitenkin aikaa jätskeille, ja varsinkin gelato-jätskeille. Niistäkin saimme muuten tingittyä kolmasosan hinnasta pois! :D

Tiramisu tölölölööö!

Ja reissu päättyikin sitten melkein kuuden tunnin junamatkailuun. Matka sujui rattoisasti nukkuen, vaikka koko matka pitikin lukea kiinaa. Ei ole opiskelumotivaatio oikein vieläkään ottanut tuulta alleen...

Random-kuva hotellin aulasta.

Kokonaisuudessaan voisin linjata, että reissu oli oikein onnistunut. Ehkäpä puoli päivää tai päivän enemmän olisin voinut viettää kaupungissa, jotta olisi jäänyt enemmän aikaa kierrellä kuulemma tosi hienolla käsityöläisalueella. Päänähtävyyksien läpikäymiseen kolme päivää on kuitenkin aivan riittävästi. Mielestäni Shanghai on kaupunkina paljon kivempi, kuin todella kiinalaishenkinen Peking. Vierailu muurilla oli kyllä reissun ehdoton kohokohta, ja voin suositella sitä ihan kaikille Kiinaan eksyville. Luulin, etten olisi näin innoissani kasasta kiviä, mutta noin vaan olen!

Seuraava reissu tuleekin olemaan ensi viikon viikonloppuna Xi'aniin katsoman Terrakotta-armeijaa ja satumaisen kauniille Huashan-vuoristolle patikoimaan. Huashanilta löytyy mm. maailman vaarallisimmat kiipeilyreitit. Onneksi olen niin mielettömän ammattimainen kiipeilijä ja patikoija. :D

Lauantai Pekingissä

 Heräsimme Pekingin kirpsakkaan lauantaihin reipashenkisesti jo puoli kuusi aamulla. Olimme varanneet oman autokuskin kuljettamaan meidät kello kuudelta puolentoista tunnin ajomatkan päässä olevalle Kiinan muurin Mutiany-nimiselle pätkälle.

Silmät sikkaralla eväsrasia kädessä odottamassa lähtöä

Muuri-jengi palelemassa ala-asemalla. Oltiin jopa ennen krääsäkauppiaita mestoilla!

Meikähän nukkui tehokkaasti melkein koko automatkan, ja ihmetys olikin suuri, kun herätessäni näin ikkunasta vehreitä vuoristomaisemia. Tai oikeastaan ruskaisia. Tällöin paljastui myös, että päivän sää tulisi olemaan aivan päinvastainen perjantaihin verrattuna: taivas oli pilvetön ja kirkas!

Muurille on restauroitu turisteja varten omia pätkiä, ja kuskimme ja Tripadvisor suositteli meille Mutianyn pätkää. Mutianyn "ala-asemalta" meni niin rappuset kuin tuolihissikin ylös muurille ja mehän tietenkin valitsimme rappuset. Siinä portaita kavutessa alkoi kyllä aika nopsaan vaatekerrokset vähentyä ja lihakset lämmetä. Kun noin puolen tunnin kipuamisen jälkeen päääsimme muurille, ei paljoa enää väsy vaivannut! Olimme ainoat turistit koko paikassa ja edessämme avautui vuoristoa, ruskaa ja se muuri. Eikä yhden yhtä kiinalaista!

Eka kuva itse muurilla. Hengästytti ja oli kuuma, mutta fiilis oli hieno1

Jump!

Vain minä ja muuri!

Kelpasi paistatella aamua!

  Taivalsimme parin tunnin ajan pitkin muuria pysähdellen vähän väliä ottamaan kuvia. Päivän rappustreenit tuli tehtyä melkoisen perusteellisesti! Mutta eipä paljoa haitanneet hapottavat pohkeet, sillä paikka oli uskomaton. Älytöntä, miten ihmiset ovat rakentaneet tällaisen monumentin. Täytyy kyllä sanoa, että tämä nähtävyys on ehkä yksi vaikuttavimmista näyistä, joita olen lyhyen elämäni aikana kokenut! Ei voi kuin suositella.

Hymy oli herkässä.

Kippis!

  Marjo yllätti porukan vetäisemällä repustaan viinipullon, jota hän oli kantanut mukanaan salaa Shanghaista lähtien. Noin vaan nautittiin sitten viinit muurilla!

 Kymmenen aikaan paikalle alkoi löytää jo muutkin turistit, joten me otimme suunnaksi ala-aseman, jossa kuskimme Kong meitä odotteli. Minä ja Marjo päätimme mennä alas kelkkarataa pitkin. Kelkat kulkivat sellaisessa melko kapeassa metallirännissä ja tietenkin vetelimme Kiina-tyyliin ilman turhia suojavarusteita. Hauskaa oli! Ala-asemalle oli löytänyt kauppiaiden lisäksi tiensä myös Subway, joten patongit nautittiin sitten aamuauringossa paistatellessa.

 Muurilta herra Kong ajoi meidät Kesäpalatsiin, joka on valtava puistoalue reilun kymmenen kilometrin päässä Pekingin keskustasta. Puiston keskellä on iso järvi ja pitkin poikien puistoa on erilaisia kiinalaisia rakennuksia. Yksi mieleen jääneistä oli jonkun keisarin äidilleen rakentama oopperan kuunteluun tehty talo. Olikohan poikaa alkanut ärsyttämään äitimamman musiikkimaku?

Pääpalatsi

Komea pytinki

Jälleen kerran sai vain ihmetellä, kuinka mielettömän hienoja yksityiskohtia kiinalaisessa arkkitehtuurissa käytetään. Jokainen kulma on niin tarkkaaan mietitty! Katot ovat upeita ja sisäkatot ovat usein vielä upeampia. Kiinalaiset tuntuvat käyttävän erityisen paljon punaista, sähkönsinistä ja kultaa rakennuksissaan ja mitä hienoimmalla tavalla käyttävätkin.

Yhden rakennuksen sisäkattoa. Kuinka kaunis!

Perushuvimaja

 Me käppäilimme pitkin poikin puistoa muutaman tunnin ajan, samoin kuin moni muukin teki. Lauantaipäivä ja hieno sää oli houkutellut paikalle tosi paljon porukkaa!

Lempparipähkiköitä evätauolla

Illalla suuntasimme pikaisen hotellilevon kautta Pekingin ankkojen perässä hutong-alueelle. Olimme saaneet selville erityisen kuuluisan ankkaraflan, jota myös tv:stä tuttu Anthony Bourdain oli reissuillaan kokeillut. Olimme soittaneet paikkaan jo edellisenä päivänä pöytävarauksen, jota jouduimme tosin myöhästämään puolella tunnilla. Sen verran hankalasti löydettävissä paikka oli. Tai ehkä paikka olisi ollut helpompi löytää, ellei taksikuski olisi jättänyt meitä noin paria kilsaa väärään suuntaan...

Mutta juu. Kun sitten löysimme sen raflan, joka paljastui pieneksi autenttiseksi kiinalaisräkäläksi, meille selvisi, ettei meillä ole mitään pöytävarauksia. Siihen vain nimi jonotuslistaan ja pihalle odottamaan muiden nälkäisten kanssa. Parin tunnin reilusti alle 10 asteessa hytistelyn jälkeen kuulimme sanat "Liu ge ren" ja "Mali" eli kuusi henkeä ja Marjo kiinaksi, ja pääsimme sisälle syömään!

Tuo pöydän vieressä oleva harmaahapsinen kinupappa hallitsi koko jonoa ja sitä, ketkä pääsivät sisälle.

Oli kylmä ja nälkä!

Saimme käyttöömme kahdeksan hengen pöydän, ja koska tilaa oli vielä parille hengelle, kutsuimme jonoon juuri tulleen ranskalaispariskunnan syömään meidän kanssamme. Tilasimme pari ankkaa, mutta minä pysyttelin kasvislinjalla, kuten muutoinkin. Eli ei, en syönyt pekingin ankkaa Pekingissä. Mikä vääryys.

Kiinalaiset tykkäävät ruokailla isojen pyöreiden pöytien ääressä ja keskellä pöytää on tuollainen pyörivä levy. Näin jokainen saa otettua helposti mitä haluaa.

 Illallisen jälkeen yritimme etsiä vielä jonkun mukavan istuskelupaikan, mutta suureksi ihmetykseksemme koko Peking oli aivan kuollut lauantai-iltana puoli yhdeltätoista! Viimeisetkin ravintolat olivat sulkemassa oviaan tuohon aikaan ja kadut olivat ihan hiljaisia. Shanghaissa ei tällaista pääse tapahtumaan edes arki-iltoina! Palasimmekin siis hotellille ja päätimme päivän istuskelemalla viinilasillisten kanssa vielä hetken porukalla.

Vinkkua, teetä ja jälleen yöpalatarjotin.

Mahtava päivä takana!