- Lippuhässäkkä. Kämppikselle tuli enemmän kuin selväksi tuossa reilu viikko
sitten, että Kiinan lippu on pyhä ja siihen ei tule koskea. Saatika sitten
tuoda asuinalueen porttien lippua nukkuvien vartioiden silmien
alta omaan asuntoon… Neljän piinallisen päivän selvittelyjen jälkeen kämppis
sai pitää asuntonsa, ei joutunut vankilaan
eikä joutunut kinupoliisien muilutettavaksi. Läheltä kuitenkin liippasi.
- Shanghain nähtävyydet. Sain uusia saksalaisia kavereita ja kävin vierailemassa viime viikolla kaksimetrisen Alexin kanssa Yuyuanin puutarhassa, joka on yksi Shanghain päänähtävyyksistä. Alex oli lyödä päänsä mataliin tunneleihin vain noin viisitoista kertaa. Puutarhasta en ottanut yhtään kuvaa, vaan yritin puhua saksaa. Aika huonolla menestyksellä. Puutarha oli kuitenkin aika tylsä, paljon kiviä ja muutama kiinalainen tönö. Kävin myös nauttimassa korkeakulttuuria M50-taidealueella. Sieltäkään ei ole yhtään kuvaa. Tulin siihen tulokseen, että maalaustaide ei ehkä ole minua varten.
- Shanghain nähtävyydet. Sain uusia saksalaisia kavereita ja kävin vierailemassa viime viikolla kaksimetrisen Alexin kanssa Yuyuanin puutarhassa, joka on yksi Shanghain päänähtävyyksistä. Alex oli lyödä päänsä mataliin tunneleihin vain noin viisitoista kertaa. Puutarhasta en ottanut yhtään kuvaa, vaan yritin puhua saksaa. Aika huonolla menestyksellä. Puutarha oli kuitenkin aika tylsä, paljon kiviä ja muutama kiinalainen tönö. Kävin myös nauttimassa korkeakulttuuria M50-taidealueella. Sieltäkään ei ole yhtään kuvaa. Tulin siihen tulokseen, että maalaustaide ei ehkä ole minua varten.
Suomi-tytöt ja Johannes aus Deutschland. |
- Väsy. Viime aikoina jokainen ilta on venynyt liian pitkäksi. Venyttäjinä ovat olleet niin perhedinnerit kämppisten kanssa, sosiaalisen elämän ylläpito, paperiasioiden hoito kuin oma tyhmyyskin olla menemättä nukkumaan tarpeeksi aikaisin. Ja sitten aamulla on kärsitty.
Katukeittiöiden kasvisnuudeleita on tullut syötyä aika monta kertaa. Hyvää ja halpaa! |
Halvan ruuan vastakohtana melkein 10 euroa maksanut nälän jättänyt länkkärisalatti. |
-
Kiinan opinnot. Ensi viikolla on koeviikko.
Luvassa puhe-, kuuntelu- ja kirjoituskoe. Aikaa kokeisiin valmistautumiseen ei
ole, ja kunnon vaihtarin tavoin en ole juurikaan vapaa-ajallani täällä kouluun
panostanut. Katsotaan mitä tapahtuu.
- Syksy! Maanantaina oli vielä 30 astetta lämmintä ja hirveä kuumuus, mutta eilen
tiistaina sai vetää illalla uuden nahkatakin päälle ja farkuissa ei tullut
yhtään kuuma. Oi onni ja autuus! Muut kirosivat säätä, minä oli onnessani
huiviini kääriytyneenä. Ei enää shortseja! Milloin pääsee hiihtämään?!
- Puolimaraton. Kävin sitten ilmoittautumassa sille 1. joulukuuta juostavalle (saaste)puolimaratonille. Tapahtuman nettisivuilla painotettiin erittäin huolella, että osallistumaan ei pääse ilman lääkärin lausuntoa juoksukyvykkyydestä. Sellaistahan minulla ei ole, eivätkä muiden samana vuonna suoritettujen kisojen ajatkaan kuulemma kelpaisi. Menin kuitenkin ilmoittautumispaikalle ja kysyin, että täytyykö minun todella käydä lääkärillä tätä varten. Virkailija sanoi vain topakasti ei ja otti rahani vastaan. Osallistumismaksu oli 150 juania eli vähän alta 20e. Paikalliset pääsevät juoksemaan 50 juanilla. Nyt pitäisi enää vaan treenata.
Ilmoittautuminen tuli hoitaa itse menemällä ihan maratonia varten pystytettyyn toimistoon. |
- Perheloma Thaikuissa. Iloisena uutisena tuli,
että perheeni Suomesta reissaa myös jouluksi Thaimaaseen. Laitoin heti tilaukseen
jälkiuuniruisleipää joulupöytään.
- Viisumi. Viisumiasiatkin selvisivät ja passi on taas kirjoituspöydän laatikossa. Nyt pääsen takaisin Thaimaasta vielä Kiinaan. Jes.
- Peking. Täytyykin muistaa ottaa se passi sieltä laatikosta, sillä huomenna iltapäivällä hyppäämme kuuden hengen porukalla Pekingiin vievään luotijunaan. Luvassa hc-turistimatkailua sunnuntaihin asti. Kiinan muuri, Kesäpalatsi, Tian’anmenin aukio, Kielletty kaupunki ja mitä näitä nyt on. Kerron sitten ensi viikon alussa, mitä tuli nähtyä. Ja hotelliaamiaisella syötyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti