Kiinalaisten käsitys urheilusta on erilainen kuin
suurimmalla osalla länsimaalaisista. Siinä missä minä pidän urheiluna hiki
lentäen tehtyä salitreeniä tai hampaat irvessä pelattua kuolemanvakavaa
jalkapallopeliä, on kiinalaiselle takaperin puistossa kävely riittävä viikon
treeni.
Omakohtaisen kokemusteni perusteella keskityn nyt erityisesti lenkkeilyyn. Varsinkin Suomessa on viime vuosina juoksemisesta tullut ennätyssuosittua. Juoksutapahtumat rikkovat osallistujaennätyksiä ja lenkkipoluilla ei tarvitse koskaan olla yksin. Shanghaissakaan ei tarvitse olla lenkkipoluilla koskaan yksin, sillä lenkkipolkuni ovat täällä kaupungin vilkkaimpia katuja. Erona vain on, että minä olen ainoa lenkkeilijä. Kiinalaiset sen sijaan ovat esteiden roolissa. Hehän eivät muuten hievahdakaan, vaikka kuinka rykisin ja pyytäisin edes pientä rakoa, josta pujahtaa ohi. Kiinalaisilla on useilla vielä tapana kulkea mieluusti käsikynkässä, jolloin kapeiden jalkakäytävien tukkiminen maksimoituu mahdollisimman tiiviillä ihmismuurilla.
Jotain kertoo sekin, että Shanghain puolimaratonille tulee juoksemaan ennakkokäsitykseni mukaan vain 8000 juoksijaa (viime kevään Helsinki City Run –puolimaratonilla oli osallistujia vajaa 18 000), vaikka potentiaaliahan tästä miljardikansasta luulisi löytyvän. Uskoisin kevytrakenteisten kiinalaisten olevan fyysisiltä ominaisuuksiltaan erinomaisia kestävyysurheilijoita ja ainakin tinkimis- ja ohittamistaitojen perusteella luonteen sinnikkyydestäkään ei pitäisi viimeisten kilsojen puristaminen jäädä kiinni.
Kyllähän useat kiinalaiset omalla mittapuullaan urheilevat. Näin länkkärin näkökulmasta kiinalaisten urheilun voisi tiivistää heilumiseksi, läpsyttelyksi ja venyttelyksi. Venyttelemään varsinkin vanhemmat patut ovat kovia! Kiinalaisten tanssiminen on eräänlaista rivitanssia, joka suoritetaan jäätävän mökämusiikin tahdissa noin parinkymmenen hengen tiukoissa muodostelmissa puistoissa ja katujen kulmilla. Tanssiin kuuluu olennaisena osana kuolemanvakavat ilmeet ja se, että hiki ei saa tulla.
Tai chita taas harrastetaan aamuisin isoissa ryhmissä pyjaman näköisissä kuteissa. Tai chihinkaan ei taida hiki kuulua kovin olennaisena osana. Jos vielä tanssit ja varjonyrkkeilyn (eli tai chin) tajuankin, niin takaperin kävelyn ja itsensä läpsyttelyn hyötyjä en ole vielä ihan sisäistänyt. Jotain puhdistavia vaikutuksia näilläkin pitäisi olla.
On yksi laji, jota kiinalaiset rakastavat yli kaiken. Ja se on koripallo. Tämä keskivertoa lyhyempi kansa on hulluna koripalloon. Ja he ovat vielä hyviä siinä! Jokainen ohittamani koriskenttä on aina täynnä tulevaisuuden Yao Mingeja. Yao on entinen 229cm pitkä shanghailainen NBA-tähti, joka shanghailaisten suureksi ylpeydeksi on palannut asumaan tänne.
Kiinalaisten puolustukseksi täytyy sanoa, että eipä näillä taida täällä sellaista luksusta kuin vapaa-aika olla käytössään. Peruskiinalaisen on väännettävä duunia aamusta iltamyöhään, jotta Shanghain kalliit elinkustannukset tulisi katettua. Koululaisetkin pääsevät kotiin vasta viiden maissa illalla, jonka jälkeen loppupäivä käytetäänkin tehokkaasti opiskeluun, jotta kovat tulevaisuudenodotukset korkeakoulupaikasta saataisiin täytettyä ja jotta ne saakelin monet kirjoitusmerkit opittaisiin.
Kiinalaisille onkin alkanut ilmaantua länsimaisia elintasosairauksia. Suoraan sanottuna kiinalaiset ovat siis lihomassa. Länsimaiset ruokailutottumukset Mäkkäreiden, KFC:iden, Pizza Hutien ja muiden herkkuketjujen myötä turvottavat varakkaita ja länsimaisia ihailevia kiinalaisia. Multikansallisia yrityksiä on toki helppo osoitella syyttävällä sormella, mutta voisivat shanghailaiset edes joskus käyttää liukuportaiden sijasta tavallisia rappusia. Eiköhän senkin vaikutuksesta muutama liikakilo tästä kaupungista karisisi.
Omakohtaisen kokemusteni perusteella keskityn nyt erityisesti lenkkeilyyn. Varsinkin Suomessa on viime vuosina juoksemisesta tullut ennätyssuosittua. Juoksutapahtumat rikkovat osallistujaennätyksiä ja lenkkipoluilla ei tarvitse koskaan olla yksin. Shanghaissakaan ei tarvitse olla lenkkipoluilla koskaan yksin, sillä lenkkipolkuni ovat täällä kaupungin vilkkaimpia katuja. Erona vain on, että minä olen ainoa lenkkeilijä. Kiinalaiset sen sijaan ovat esteiden roolissa. Hehän eivät muuten hievahdakaan, vaikka kuinka rykisin ja pyytäisin edes pientä rakoa, josta pujahtaa ohi. Kiinalaisilla on useilla vielä tapana kulkea mieluusti käsikynkässä, jolloin kapeiden jalkakäytävien tukkiminen maksimoituu mahdollisimman tiiviillä ihmismuurilla.
Jotain kertoo sekin, että Shanghain puolimaratonille tulee juoksemaan ennakkokäsitykseni mukaan vain 8000 juoksijaa (viime kevään Helsinki City Run –puolimaratonilla oli osallistujia vajaa 18 000), vaikka potentiaaliahan tästä miljardikansasta luulisi löytyvän. Uskoisin kevytrakenteisten kiinalaisten olevan fyysisiltä ominaisuuksiltaan erinomaisia kestävyysurheilijoita ja ainakin tinkimis- ja ohittamistaitojen perusteella luonteen sinnikkyydestäkään ei pitäisi viimeisten kilsojen puristaminen jäädä kiinni.
Kyllähän useat kiinalaiset omalla mittapuullaan urheilevat. Näin länkkärin näkökulmasta kiinalaisten urheilun voisi tiivistää heilumiseksi, läpsyttelyksi ja venyttelyksi. Venyttelemään varsinkin vanhemmat patut ovat kovia! Kiinalaisten tanssiminen on eräänlaista rivitanssia, joka suoritetaan jäätävän mökämusiikin tahdissa noin parinkymmenen hengen tiukoissa muodostelmissa puistoissa ja katujen kulmilla. Tanssiin kuuluu olennaisena osana kuolemanvakavat ilmeet ja se, että hiki ei saa tulla.
Tai chita taas harrastetaan aamuisin isoissa ryhmissä pyjaman näköisissä kuteissa. Tai chihinkaan ei taida hiki kuulua kovin olennaisena osana. Jos vielä tanssit ja varjonyrkkeilyn (eli tai chin) tajuankin, niin takaperin kävelyn ja itsensä läpsyttelyn hyötyjä en ole vielä ihan sisäistänyt. Jotain puhdistavia vaikutuksia näilläkin pitäisi olla.
On yksi laji, jota kiinalaiset rakastavat yli kaiken. Ja se on koripallo. Tämä keskivertoa lyhyempi kansa on hulluna koripalloon. Ja he ovat vielä hyviä siinä! Jokainen ohittamani koriskenttä on aina täynnä tulevaisuuden Yao Mingeja. Yao on entinen 229cm pitkä shanghailainen NBA-tähti, joka shanghailaisten suureksi ylpeydeksi on palannut asumaan tänne.
Kiinalaisten puolustukseksi täytyy sanoa, että eipä näillä taida täällä sellaista luksusta kuin vapaa-aika olla käytössään. Peruskiinalaisen on väännettävä duunia aamusta iltamyöhään, jotta Shanghain kalliit elinkustannukset tulisi katettua. Koululaisetkin pääsevät kotiin vasta viiden maissa illalla, jonka jälkeen loppupäivä käytetäänkin tehokkaasti opiskeluun, jotta kovat tulevaisuudenodotukset korkeakoulupaikasta saataisiin täytettyä ja jotta ne saakelin monet kirjoitusmerkit opittaisiin.
Kiinalaisille onkin alkanut ilmaantua länsimaisia elintasosairauksia. Suoraan sanottuna kiinalaiset ovat siis lihomassa. Länsimaiset ruokailutottumukset Mäkkäreiden, KFC:iden, Pizza Hutien ja muiden herkkuketjujen myötä turvottavat varakkaita ja länsimaisia ihailevia kiinalaisia. Multikansallisia yrityksiä on toki helppo osoitella syyttävällä sormella, mutta voisivat shanghailaiset edes joskus käyttää liukuportaiden sijasta tavallisia rappusia. Eiköhän senkin vaikutuksesta muutama liikakilo tästä kaupungista karisisi.
Olen kyllä kuullut villejä huhuja kavereiltani, että he olisivat nähneet pari lihaksikasta kiinalaista. Minulla on vielä pari kuukautta aikaa todistaa sellainen ihme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti