Lauantai Pekingissä

 Heräsimme Pekingin kirpsakkaan lauantaihin reipashenkisesti jo puoli kuusi aamulla. Olimme varanneet oman autokuskin kuljettamaan meidät kello kuudelta puolentoista tunnin ajomatkan päässä olevalle Kiinan muurin Mutiany-nimiselle pätkälle.

Silmät sikkaralla eväsrasia kädessä odottamassa lähtöä

Muuri-jengi palelemassa ala-asemalla. Oltiin jopa ennen krääsäkauppiaita mestoilla!

Meikähän nukkui tehokkaasti melkein koko automatkan, ja ihmetys olikin suuri, kun herätessäni näin ikkunasta vehreitä vuoristomaisemia. Tai oikeastaan ruskaisia. Tällöin paljastui myös, että päivän sää tulisi olemaan aivan päinvastainen perjantaihin verrattuna: taivas oli pilvetön ja kirkas!

Muurille on restauroitu turisteja varten omia pätkiä, ja kuskimme ja Tripadvisor suositteli meille Mutianyn pätkää. Mutianyn "ala-asemalta" meni niin rappuset kuin tuolihissikin ylös muurille ja mehän tietenkin valitsimme rappuset. Siinä portaita kavutessa alkoi kyllä aika nopsaan vaatekerrokset vähentyä ja lihakset lämmetä. Kun noin puolen tunnin kipuamisen jälkeen päääsimme muurille, ei paljoa enää väsy vaivannut! Olimme ainoat turistit koko paikassa ja edessämme avautui vuoristoa, ruskaa ja se muuri. Eikä yhden yhtä kiinalaista!

Eka kuva itse muurilla. Hengästytti ja oli kuuma, mutta fiilis oli hieno1

Jump!

Vain minä ja muuri!

Kelpasi paistatella aamua!

  Taivalsimme parin tunnin ajan pitkin muuria pysähdellen vähän väliä ottamaan kuvia. Päivän rappustreenit tuli tehtyä melkoisen perusteellisesti! Mutta eipä paljoa haitanneet hapottavat pohkeet, sillä paikka oli uskomaton. Älytöntä, miten ihmiset ovat rakentaneet tällaisen monumentin. Täytyy kyllä sanoa, että tämä nähtävyys on ehkä yksi vaikuttavimmista näyistä, joita olen lyhyen elämäni aikana kokenut! Ei voi kuin suositella.

Hymy oli herkässä.

Kippis!

  Marjo yllätti porukan vetäisemällä repustaan viinipullon, jota hän oli kantanut mukanaan salaa Shanghaista lähtien. Noin vaan nautittiin sitten viinit muurilla!

 Kymmenen aikaan paikalle alkoi löytää jo muutkin turistit, joten me otimme suunnaksi ala-aseman, jossa kuskimme Kong meitä odotteli. Minä ja Marjo päätimme mennä alas kelkkarataa pitkin. Kelkat kulkivat sellaisessa melko kapeassa metallirännissä ja tietenkin vetelimme Kiina-tyyliin ilman turhia suojavarusteita. Hauskaa oli! Ala-asemalle oli löytänyt kauppiaiden lisäksi tiensä myös Subway, joten patongit nautittiin sitten aamuauringossa paistatellessa.

 Muurilta herra Kong ajoi meidät Kesäpalatsiin, joka on valtava puistoalue reilun kymmenen kilometrin päässä Pekingin keskustasta. Puiston keskellä on iso järvi ja pitkin poikien puistoa on erilaisia kiinalaisia rakennuksia. Yksi mieleen jääneistä oli jonkun keisarin äidilleen rakentama oopperan kuunteluun tehty talo. Olikohan poikaa alkanut ärsyttämään äitimamman musiikkimaku?

Pääpalatsi

Komea pytinki

Jälleen kerran sai vain ihmetellä, kuinka mielettömän hienoja yksityiskohtia kiinalaisessa arkkitehtuurissa käytetään. Jokainen kulma on niin tarkkaaan mietitty! Katot ovat upeita ja sisäkatot ovat usein vielä upeampia. Kiinalaiset tuntuvat käyttävän erityisen paljon punaista, sähkönsinistä ja kultaa rakennuksissaan ja mitä hienoimmalla tavalla käyttävätkin.

Yhden rakennuksen sisäkattoa. Kuinka kaunis!

Perushuvimaja

 Me käppäilimme pitkin poikin puistoa muutaman tunnin ajan, samoin kuin moni muukin teki. Lauantaipäivä ja hieno sää oli houkutellut paikalle tosi paljon porukkaa!

Lempparipähkiköitä evätauolla

Illalla suuntasimme pikaisen hotellilevon kautta Pekingin ankkojen perässä hutong-alueelle. Olimme saaneet selville erityisen kuuluisan ankkaraflan, jota myös tv:stä tuttu Anthony Bourdain oli reissuillaan kokeillut. Olimme soittaneet paikkaan jo edellisenä päivänä pöytävarauksen, jota jouduimme tosin myöhästämään puolella tunnilla. Sen verran hankalasti löydettävissä paikka oli. Tai ehkä paikka olisi ollut helpompi löytää, ellei taksikuski olisi jättänyt meitä noin paria kilsaa väärään suuntaan...

Mutta juu. Kun sitten löysimme sen raflan, joka paljastui pieneksi autenttiseksi kiinalaisräkäläksi, meille selvisi, ettei meillä ole mitään pöytävarauksia. Siihen vain nimi jonotuslistaan ja pihalle odottamaan muiden nälkäisten kanssa. Parin tunnin reilusti alle 10 asteessa hytistelyn jälkeen kuulimme sanat "Liu ge ren" ja "Mali" eli kuusi henkeä ja Marjo kiinaksi, ja pääsimme sisälle syömään!

Tuo pöydän vieressä oleva harmaahapsinen kinupappa hallitsi koko jonoa ja sitä, ketkä pääsivät sisälle.

Oli kylmä ja nälkä!

Saimme käyttöömme kahdeksan hengen pöydän, ja koska tilaa oli vielä parille hengelle, kutsuimme jonoon juuri tulleen ranskalaispariskunnan syömään meidän kanssamme. Tilasimme pari ankkaa, mutta minä pysyttelin kasvislinjalla, kuten muutoinkin. Eli ei, en syönyt pekingin ankkaa Pekingissä. Mikä vääryys.

Kiinalaiset tykkäävät ruokailla isojen pyöreiden pöytien ääressä ja keskellä pöytää on tuollainen pyörivä levy. Näin jokainen saa otettua helposti mitä haluaa.

 Illallisen jälkeen yritimme etsiä vielä jonkun mukavan istuskelupaikan, mutta suureksi ihmetykseksemme koko Peking oli aivan kuollut lauantai-iltana puoli yhdeltätoista! Viimeisetkin ravintolat olivat sulkemassa oviaan tuohon aikaan ja kadut olivat ihan hiljaisia. Shanghaissa ei tällaista pääse tapahtumaan edes arki-iltoina! Palasimmekin siis hotellille ja päätimme päivän istuskelemalla viinilasillisten kanssa vielä hetken porukalla.

Vinkkua, teetä ja jälleen yöpalatarjotin.

Mahtava päivä takana!