Päivä, jona melkein muutin omaan asuntoon

Aamu jenkkilinnassa valkeni väsyneissä tunnelmissa. Marjo oli oksentanut melkein yökahteen asti ja herätys oli jo aamukuudelta. Marjo totesi heti vointinsa niin huonoksi, että hän päätti jäädä keräämään voimia Dellan ja Danin talolle. Minä sen sijaan vetelin naamaani ihanan Dellan paistaman vohvelin (luonnollisesti vaahterasiirapilla ja mustikoilla, Amerikassa kun ollaan, eiku…..) ja hyppäsin autonkuljettaja Chen kyytiin yhdessä perheen isän kanssa. Che heitti minut yliopistolle, jossa olisi tänään avajaiseremonia.

Seremoniaan kokoontui kaikki Beyi Road Campuksen vaihtarit, kaiken kaikkiaan siis noin sata tyyppiä. Suurin osa vaihtareista  on ulkomuodon perusteella Aasiasta. Avajaisseremonia koostui oikeastaan pelkästään vain eri opettajien ja tahojen kiinankielisistä puheista, joita sitten tulkki erittäin ontuvalla englannilla tulkkasi. Me vaihtarit istuimme kaikki samanlaisissa violeteissa yliopiston pikeepaidoissa aloillamme ja kuuntelimme. Aika nopeasti selvisi myös, että iso osa porukasta ymmärtää jo kiinaa, sillä he tajusivat puheiden vitsit, minä en. Olin siis ainoita, jotka eivät tajunneet nauraa oikeissa kohdissa.

Ei ole turhan monia vaaleatukkaisia edes vaihtareiden keskuudessa.

Puheiden jälkeen tapasin myös Vaasasta vaihtoon tulleet Elinan ja Miken ja aloimme ihmetellä, missä porukkamme viides jäsen, Tytti on. Puhelu Tytille selvitti, että hän oli vaihtanut yliopiston toiselle kampukselle hänen tutorinsa suosituksesta, koska meidät oltiin laitettu kaikki väärälle kampukselle. No juuu. Pikkujuttuja. Päätimme kuitenkin, että jatkamme väärällä kampuksella opiskelua, koska se oli ok kampuksen henkilökunnalle ja tämä nykyinen kampus on lähempänä asuntoamme. Tämäkin oli taaas niin Kiinaa. Luultavasti kumpikaan osapuolista, me tai kiinalaiset emme jälleen tajunneet toisiamme, mutta näillä mennään.

Marjo oli toennut puolenpäivän tienoilla jo sen verran, että hän oli tulossa matkatavaroiden kanssa Chen kyyditsemänä asunnollemme. Muuttohommiin! Itse otin metron koululta People’s squaren asemalle, joka on minun tuleva kotiasemani ja samalla (luultavasti) koko Shanghain suurin asema. Ihan pelkästään uloskäyntejä asemalla on yli 20. No, asemalta kiireessä ulkoilmaan noustessa, ei asunnon löytäminen ollutkaan ihan niin helppo nakki. Viimeksi kun kävimme asunnonvälittäjän kanssa paikalla, oli pimeää ja kaikki näytti niin kovin erilaiselta. Muutaman vuodatetun hikilitran ja parinsadan metrin harhailun jälkeen huidoin taksin itselleni ja maksoin mielihyvin 1,7 noin puolen kilsan matkasta asuntomme portille.

Asunnossa oli tosiaan käynnissä vielä remontti meidän käydessä katsomassa sitä tiistai-iltana. Meille kuitenkin luvattiin, että se olisi muuttokunnossa torstaihin mennessä. No arvatkaapa oliko kämppä muuttovalmis? Tittididii, ei ollut ei! Ei varsinkaan Dellan mielestä. No, ehkäpä kiinalaisten käsitys siisteydestä on vähän eri tasoa, kuin minulla, mutta se, että kylppärissä on pieni vanha kiinalainen mies lappamassa hiekkaa, ei ehkä ole valmiin asunnon merkki. :D Tuohtunut Della pyysi meidät vielä yöpymään hänen luokseen ja hän halusi soittaa välittäjällemme, joka sai kyllä kuulla tupenrapinat. :D

Kun meillä nyt oli autokuski käytössämme, nappasimme Elinan ja Miken myös kyytiin ja suhasimme välttämättömyyspikaostoksille Ikeaan. Reilun tunnin reissun tuloksena minulla on nyt lakanat, peitto ja tyynyt ja muutamat astiat. Ikea oli muuten melkeinpä kalliimpi täällä kuin Suomessa, joten sieltä ostimme todellakin vain välttämättömyydet. Noin 30 eurolla selvisin. Vähän harmittaa nyt, etten ottanut kotoa mukaan lakanoita, jotka suunnittelin ottavani. Minun laukkuuni olisi hyvin mahtunut!

Ja nyt päästäänkin nykyhetkeen. Ilta on kulunut noutopitsan ja bloggailun merkeissä Marjon nukkuessa ja parannellessa itseään. Tämä asuinalue on vielä sen verran syrjässäkin, ettei täältä tee mieli lähteä yksin kovin kauas suhaamaan. Ja no, rauhallisempi ilta tekee muutenkin varsin hyvää näin hektisten päivien jälkeen.

Nyt olisi ykköstoiveena päästä asettumaan kodiksi, jotta sitä pääsisi pian myös nauttimaan tästä uskomattomasta kaupungista. Tähän asti mestoja on ihailtu lähinnä taksien ikkunoista ja kiireessä paikasta toiseen ravaten ja asioita selvittäen. Vielä pitäisi mennä ilmoittautumaan poliisille, että täällä sitä nyt asutaan ja lauantaina mennä maksamaan loput vuokrista. Kyyyllä tämä tästä!